lauantai 16. lokakuuta 2010

Villainen eilinen.

Ensinnäkin, talossa on neljä kameraa, joista löytyy kolme, mutta osaan kunnolla käyttää juuri sitä, mikä nyt ei tahdo löytyä, eli kuva liitän tähän myöhemmin.

Eilinen oli, no mielenkiintoinen kai sitä kuvaa parhaiten, varsin vaiherikas päivä. Aamupäivällä pakkasin farmariautoni takaosaan ensin kotoa kaksi säkkiä villaa, sitten ajoin toiseen paikkaan, missä minulla on villaa kerittynä ja lisäsin mukaan vielä viitisen säkkiä sieltä, eli auto oli varsin lampaan hajuinen kapistus.

Kun sain pakattua nuo kaikki autoon, otin ja lähdin ajamaan kohti Mikkeliä. Siellä on kaksi paikkaa, missä on käytävä aika ajoin. Toinen oli Taljatukku ja toinen Pirtin Kehräämö. Eilisen keli olin se mikä teki päivästä varsin mielenkiintoisen. Viiden minuutin sisällä saatoin ajaa sankassa lumisateessa, seuraavaksi taivaalta tuli vettä, tai rakeita tai vaihtoehtoisesti, aurinko paistoi todella kirkkaasti. Vaihteleva sää siis ja mielenkiintoinen ajokeli.

Taljatukusta hain taljoja, joista aion piakkoin muokata ensinnäkin pulkkaan sopivia pieniä taljoja, lisäksi suunnittelin tekeväni pieniä lemmikkielämelle tarkoitettuja petiin sopivia taljoja ja mukana on myös isompia taljoja, joita voi käyttää moneen tarkoitukseen. Kuten esim lakanan alle lämmittimeksi, mikä on varsin ihana lämmitin jos sattuu kärsimään kivuista. Toki noita voi käyttää sohvallakin sekä nojatuolissa, mielikuvitus on varmaan tässäkin rajana.

Seuraavaksi ajoin kehräämölle ja vein sinne villaa ja ostin sieltä ison kasan lankoja, huovutusvillaa ja hahtuvia. Ja tämän jälkeen ajoin sittenn kotiin. Pitkä päivä ja paljon tapahtumia, mutta ehjänä kotona ja taas paljon kaikkea, mistä voi tehdä vaikka mitä.

Kuvakin olisi, jos se vimmatin kavera vaikka vastaisi missä se on, kun sitä huhuilen. Eli kuva tulee todellakin vasta sen jälkeen, kun kamera suostuu tulemaan pois piilostaan.









PS. Kamera ei vastannut, koska se oli miehen mukana apuna muuttokeikalla. Kavala kamera, karata noin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti